Avoimet Kylät -päivänä voi vierailla yli 400 kylässä!

Mediatiedote 28.5.2015

 

Avoimet Kylät –päivänä voi vierailla yli 400 kylässä!

Ensimmäistä kertaa valtakunnallisena järjestettävä Avoimet Kylät –päivä on jo etukäteen osoittautunut varsinaiseksi menestykseksi. Manner-Suomen 18. maakunnasta mukana ovat seuraavat 15 maakuntaa: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pirkanmaa, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi. Lisäksi valtakunnalliseksi Vuoden Kyläksi 2014 valittu Vuolenkoski pitää yllä Kymenlaakson kylätoiminnan näkyvyyttä järjestämällä Tuu tupahan –tapahtuman, jossa kyläläiset avaavat omat kotinsa yleisölle.

Yhteensä Avoimia Kyliä on yli 400. Tarkkaa määrää on kuitenkin hankalaa sanoa, sillä joillain kylillä tapahtumia on useampia ja jossain tapahtuman järjestämiseen osallistuvat useamman kylän asukkaat.

Eteläisin mukana oleva kylä on Hangon Tvärminne, jossa voi poiketa kesäkahvilassa kuuntelemassa tai laulamassa suvilauluja. Matkaa Tvärminnestä pohjoisimpaan avoimeen kylään Utsjoen Karigasniemeen tulee jopa 1370 kilometriä. Karigasniemessä avoimena kyläpäivänä on luvassa ”central parkissa” järjestettyä ulkoilmaohjelmaa, johon sisältyy mm. JokaNaisenKympinlenkki ja kylän poikain voimainkoitos.

Näiden kahden kylän välille mahtuu monia jännittäviä ja erikoisia tapahtumia. Laitilan Soukaisissa muistellaan legendaarisen Elon laskuopin kehittäjää museokoululla, jossa Efraim Elo oli opettajana. 19 Etelä-Karjalaisessa kylässä järjestetään puolestaan omien tapahtumien ohella aarrejahti, joissa kätköjä etsitään joko sanallisten tai karttakoordinaatteihin perustuvien vihjeiden avulla. Satakunnassa kirjailijat esittelevät omia kyläkirjojaan peräti kahdella eri kylällä, Huittisten Rekikoskella ja Euran Naarjoella. Ylistaron Kainaston kylässä järjestetään kokonainen kyläkarnevaali ja Vihdin kylät taas järjestävät yhdessä hassunkuriset urheilukilpailut erikoisine lajeineen. Lapsiakaan ei ole unohdettu; muun muassa Pinsiössä Pirkanmaalla järjestetään perinteiset Kissanpäivät lukuisine ohjelmanumeroineen ja Janakkalan Vähikkälässä kiertelee humppabussi, jonka seiniä lapset saavat tuunata.

Päivään on kerääntynyt myös melkoinen määrä esimerkkejä siitä, miten kylät itse järjestävät palveluita alueellaan. Hauska esimerkki on mm. Pöytyällä sijaitseva Kyrön seudun kyläyhdistyksen maauimala. Yhdistys otti vuosi sitten hoitaakseen kunnan ylläpitämän maauimalan, kun kunnan rahkeet eivät siihen riittäneet. Harvalla kylällä on omaa maauimalaa, mutta Avoimet Kylät –päivänä tästäkin erikoisuudesta pääsee nauttimaan.

Päivän tarkoituksena on tuoda esille kyläelämää sekä kylien aktiivista toimintaa ja tarjontaa koko maan laajuisella tempauksella. Päivä on myös erinomainen mahdollisuus kaikille maallemuutosta tai vapaa-ajanasumisesta maalla haaveileville käydä tutustumassa kylien tonttitarjontaan ja palveluihin. Kylien monipuolisten tapahtumien järjestelyistä ja ohjelmista vastaavat kylien aktiiviset ihmiset, yhdistykset, yritykset ja toimijat. Päivän järjestämisestä, tiedottamisesta ja markkinoinnista vastaavat maakunnalliset kyläyhdistykset yhdessä Suomen Kylätoiminta ry:n kanssa.

Sivuilta www.avoimetkylat.fi löytyvät päivään osallistuvat kylät ja tapahtumat kartalla, alueiden yhteyshenkilöiden eli kyläasiamiesten yhteystiedot sekä taustaa päivästä.

 

Lisätietoja alueiden kyläasiamiehiltä tai valtakunnalliselta koordinaattorilta:

Hanna Ruohola, 044-357 6181, hanna.ruohola@satakylat.fi (valtakunnallinen koordinointi ja Satakunta)